Kuulumisia vuosikokouksesta 2022

22.02.2022

Konevista ry:n vuosikokous pidettiin lauantaina 19.2.2022 Heinäveden Valamon luostarissa. Käsiteltiin sääntömääräiset vuosikokousasiat.

Ennen vuosikokousta KS Haminan piispa Sergei toimitti molebenin sairastavan Konevitsan luostari igumeni Aleksandrille.

Yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa isä Timo Tynkkynen. Yhdistyksen hallitukseen erovuoroisen Anastasia Injushinan tilalle valittiin Kirsi Haarala. Kaksi muuta erovuoroista, Katja Kareinen ja Eija Rintahaka valittiin uudelleen.

Vallitsevan pandemiatilanteen vuoksi vuoden 2022 toiminta on epävarmaa kaikilta osin. Suunnitelmissa on järjestää pyhiinvaellusmatka ja talkooleiri Konevitsaan, mutta koronatilanteen sallimissa rajoissa. Näistä tiedotetaan, jos ne onnistuvat.

Myös Konevitsa ry:n 30-vuotisjuhla odottaa parempia aikoja.

Toiveena on, että jäsenet osallistuisivat mahdollisuuksien mukaan jokavuotiseen Kuopion ortodoksisen seurakunnan järjestämään pyhittäjä Arseni Konevitsalaisen praasniekkaan Keiteleen Hiekassa kesäkuussa. Tämä juhla voisi näin koota jäseniä yhteen tapaamaan toisiaan.

Yhdistys järjestää Konevitsan luostarin autolla pyhiinvaellusmatkoja Lintulan ja Valamon luostareihin.

Viime vuoden pyhiinvaellusmatkoilla on käyty samalla matkalla myös Joroisten Pyhän Georgios Voittajan kirkossa, Enonkoksen luostariyhteisössä ja Punkaharjun asemalla.

Matkaa varten toivotaan, että jäsenet keräävät 6-7 hengen ryhmiä esim. omalta paikkakunnaltaan ja jäsen ilmoittaa ryhmän matkavastaava Veikko Muuroselle (yhteystiedot Hallitus-linkissä). Veikko sitten järjestelee matkareitin. Matkan hinta määrätyy kuljetettavan matkan pituuden mukaan.

06.04.2023Alttarievankeliumikirja vuodelta 1762
14.02.2023Kirsi Haarala Konevitsa ry:n puheenjohtajaksi 2023
14.02.2023Yhdistyksen jäsenmaksu 2023
02.02.2023750 000 kävijän rajan ylittyi
19.12.2022Jäsentiedote 2022 julkaistiin
01.12.2022Vuosikokous 11.2.2023 Kouvolassa
31.07.2022Heinäkuun 2022 kuvia luostarista
26.05.2022Pyhittäjä Arseni Konevitsalaisen praasniekka Keiteleellä
22.02.2022Kuulumisia vuosikokouksesta 2022
15.01.2022Ilmoittaudu vuosikokoukseen

Siirry arkistoon »