Piispa Nazarij'n haastattelu

15.12.2009

Konevitsa ry:n syntyvaiheita ja sen apu
Konevitsan luostarille

Konevitsa ry on perustettu 8.12.1991 Valamon luostarissa. Silloinen Konevitsan luostarin johtaja, arkkimandriitta Nazarij, nykyinen K.S. Viipurin piispa Nazarij, Pietarin Pyhän Kolminaisuuden - Aleksanteri Nevskin Lavran johtaja, myönsi Helena Pavinskij'lle haastattelun, miten yhdistys syntyi ja mitä alkuvuosina tapahtui.

Helena Pavinskij: "Isä Esipaimen, sinä olet yksi Konevitsa ry:n perustajajäsenistä, kertoisitko, miten Konevitsa ry sai alkunsa".

Piispa Nazarij: "Kun tulin vasta luovutettuun Konevitsan luostariin toukokuussa 1991, edessä oli masentava näky. Piti heti aloittaa miettimään, mitä pitää tehdä ja mistä saada apua. Tulimmehan ensimmäiset kahdeksan henkilöä tyhjin käsin ja vasta paikan päällä selvisi, mitä oli odotettavissa. Piti tehdä jotakin, piti aloittaa työt.

 Edellisessä kuuliaisuuspaikassani Vanhan Valamon Pietarin podvorjessa minulla oli apuna arkkitehti Nikita Veselov, joka laati siellä joitakin projekteja. Kutsuin Nikitan Konevitsaan, katselimme ympärillemme ja mietimme yhdessä. Nikita tunsi Suomesta Heikki Hännisen, joka kutsuttiin Konevitsaan".

 Konevitsassa töitä oli mahdottomasti, piti päättää, mistä ja miten aloittaa. Tarvittiin apua ja ennen kaikkea asiantuntijoita. Jo kesällä 1991 Heikki Hänninen kokosi Konevitsaan ICOMOSin (The International Council on Monuments and Sites) kansainvälisen seminaarin, johon osallistui osanottajia Venäjältä, Suomesta, Ruotsista, Virosta ja Itävallasta. Seminaarin pohjalta laadittiin raportti kirjasen muodossa. Siinä minä esitin näkemykseni Konevitsan luostarin tulevaisuudesta. Oli fantasioita, mutta oli jo konkreettisia toimia, joihin piti ryhtyä".

HP: "Miten itse suhtauduit ajatukseen suomalaisen yhdistyksen perustamisesta?"

P.N.: "Ajatus perustaa Suomeen tukiyhdistys syntyi Konevitsassa. Jouduin miettimään asiaa, koska minulla ei ollut kansainvälistä työkokemusta, en tuntenut Suomessa toimivien yhdistysten toimintamuotoja, en lakeja enkä paljoakaan muuta. Mietin jonkin aikaa ja tein päätöksen, että tartun mahdollisuuteen. Heikki otti asian vietäväksi eteenpäin.

 Hänninen kutsui kokoukseen Valamon luostariin Heinävedelle. Näin kokoonnuimme 8.12.1991 Valamossa ja päätimme perustaa Konevitsa ry:n. Perustajajäsenet ovat seuraavat: edesmenneet Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Johannes ja rovasti Erkki Piiroinen. Elossa olevat silloinen pappismunkki, nykyinen K.S. Joensuun piispa Arseni, rovasti Stefan Holm, Heikki Hänninen, Aku Mutanen, Petri Piiroinen,  Risto Purola, ja Pietarista Nikita Veselov sekä allekirjoittanut. Kokouksessa käytiin läpi Heikin laatima luonnos säännöiksi ja päätettiin pitää ensimmäinen Yhdistyksen kokous Lappeenrannassa 16.1.1992. Tässä kokouksessa laadittiin perustamiskirja sekä säännöt, valittiin puheenjohtaja ja hallitus. Perustamisilmoitus lähetettiin 8.2.1992 Yhdistysrekisteriin".

HP: "Sujuiko kaikki helposti?"

PN: "Tämän jälkeen Suomesta alettiin etsiä ystäviä, entisiä konevitsalaisia ja muita halukkaita auttamaan. Suomalaisia alkoi virrata Konevitsaan. Ongelmana oli kuitenkin se, että Konevitsan saari oli edelleenkin sotilasaluetta, jonne pääsyä varten tarvittiin erikoislupa. Onneksi sain solmittua luottamukselliset suhteet Sortanlahdessa olevan sotilastukikohdan johtoon, ja lisäksi suomalaisten hyvä järjestäytyminen helpotti lupien saamista. Suomesta hyvissä ajoin lähetettiin minulle nimilistat Pietariin, laadin anomuspaperit Sortanlahteen ja saatuani sieltä vihreätä valoa, ilmoitin, että suomalaisten ryhmä voi silloin ja silloin saapua.

Koska luostarissa puhuttiin vain venäjää, hiukan saksaa, piti saada henkilöitä, jotka voisivat auttaa kommunikoinnissa. Jumala lähetti hyviä tulkkeja, joiden ansiosta moni asia ratkesi ilman vaikeuksia. Heidän panoksensa oli ja on edelleen erittäin suuri ja tärkeä". 

HP: "Entä sitten käytännön toimet?"

PN: "Saarelle tuli sekä yksittäisiä henkilöitä että ryhmiä. Työt saatiin alkuun. Kesällä 1992 Kuopion kaupunki lähetti työttömien ryhmän saarelle. Siitä alkoi Kuopion kaupungin korvaamaton apu, joka jatkuu nytkin, tosin hyvin vaatimattomana. Konevitsan asian otti sydämen asiakseen silloinen kansliasihteeri, myöhemmin kanslianeuvos Heikki Viitala. Tuolloinen kaupunginjohtaja Kauko Heuru oli myös täysillä mukana ja hänen kanssaan silloinen kaupunginhallitus. Kuopion kautta saimme yhteyden Suomen Ympäristöministeriöön ja Opetusministeriöön, jolta tuli monivuotinen avustus kansainvälistä ns. Gera -talkooleiriä varten. Geran leiri koostui Kuopion ystävyyskaupunkien nuorisoedustajista, jotka monena vuonna tekivät viikon-kaksi ahkerasti töitä luostarissa tutustuen samalla ortodoksiseen kirkkoon, luostarielämään ja toisiin nuoriin, heidän kulttuuriinsa ja ajattelutapaansa.

Lisäksi Suomessa löytyi henkilöitä, jotka ottivat hoitaakseen määrätyt projektit sitoutuen joko  niiden rahoittamiseen tai konkreettiseen työntekoon niiden jälleenrakentamiseksi. Näin alkoivat työt mm. Kasanin skiitalla, Uspenian tsasounalla, Hevoskiven tsasounalla ja Ilmestystsasounan eli ns. Vihreän tsasounan kohdalla. Kaikki luostarin tsasounat on näin ollen saatu jälleenrakennettua näiden henkilöiden ja ryhmien ansiosta.

Edessä oli luostarin 600-vuotispäivä kesällä 1993. Tällaista juhlaa ei toista tule, ja vaikka luostari oli vasta hiukan nostamassa päätään, päätettiin järjestää isot juhlat.

Kuopiosta käsin lähti 22.3.1993 valtakunnallinen rahakeräys jälleenelpyneen Konevitsan luostarin uudelleenkunnostamiseksi.

Tärkeimmät toivomukseni 600-vuotisjuhliin toteutuivat myös Konevitsa ry:n kautta. Eräs aktivisti lahjoitti varat Konevitsalaisen Jumalanäidin ikonin toisinnon maalaamiseen, saimme rahaa kirkonkellojen ja pyhittäjä Arseni Konevitsalaisen muistoarkun peitteen hankkimiseen ja lyhyen venäjänkielisen kirjasen julkaisemiseen.

Itse juhlasta, joka vei paljon voimia ja aikaa, en tässä yhteydessä puhu sen enempää, siitä on aikanaan kirjoitettu hyvinkin paljon. Juhla onnistui yli odotusten Kuopion kaupungin ja Konevitsa ry:n avulla sekä yksittäisten ahkerien ja uskollisten ystävien työpanoksella.

Konevitsa ry alusta lähtien järjesti minulle Suomessa ns. Konevitsa -iltoja eri seurakunnissa ja tapaamisia tilaisuuksissa, joissa saatoin kertoa jälleenavatusta luostarista, sen tarpeista ja vaikeuksista. Vastaanotto oli aina myönteinen ja lämmin. Tällä tavalla myös saatiin uusia jäseniä Konevitsa ry:hyn.

Yhdistys ryhtyi painamaan postikortteja luostarista, ja myynnistä saadut rahat tulivat Konevitsan avuksi. Myyjäisiä ja talkootöitä järjestettiin muutamissa kaupungeissa, samoin kerättiin pitkin Suomea kaikkea mahdollista tarpeellista, tosin joskus tarpeetontakin, tavaraa luostarille. Näin sinne tuli vaate-, astia-, keittiöväline-, työkalu-, maatalouskone-, kone- ym.ym. apua. Luostari pystyi hankkimaan pikkubussin Konevitsa ry:n ansiosta. Bussi oli ja on erittäin tärkeä pyhiinvaeltajien kuljetusväline. Kiitos kummallekin Veikolle heidän valtavasta panoksestaan tähän asiaan ja moneen muuhunkin".

HP: "Miten arvioisit Konevitsa ry:n roolia silloin ja nyt?"

PN: "Kaikki yllämainittu oli mahdollista nimenomaan Konevitsa ry:n ansiosta ja kautta. Olen aina sanonut ja toistan vieläkin, että minun aikanani vuoden 1999 alkuun, jolloin jouduin luopumaan Konevitsan luostarin johtajuudesta uuden kuuliaisuustehtäväni vuoksi, Konevitsan luostarin uudelleenrakentaminen tapahtui 70%:sti suomalaisten ansiosta. Ei pidä unohtaa Yhdistyksen puheenjohtajia ja hallituksia, jotka ovat antaneet oman suuren panoksensa, voimansa ja aikansa.

Yhdistyksen rooli on ollut alkuvuosina todella tärkeä. Se on sitä edelleenkin, vaikka todennäköisesti  tehtävät ovat muuttuneet. Jos alkuvuosina tarvittiin raskaan fyysisen työn jaksajia, erilaisten alojen asiantuntijoita, vähäpätöistenkin töiden apulaisia, rahavarojen kerääjiä, nyt näkisin tärkeimpänä olevan pyhiinvaeltajien ryhmien järjestelmällistä lähettämistä. Onhan niin, että jokainen pyhiinvaeltaja antaa oman panoksensa luostarin jälleenrakentamiseen. Talkooleirien merkitys ei ole lainkaan muuttunut. Myöskin rahavarat ovat aina tervetulleita luostariin. Toisaalta haluan korostaa uskovani vakaasti, että jokainen Konevitsa ry:n työssä ollut ja oleva ja luostarissa käynyt on myös saanut luostarilta jotakin. Toivon, että ette ole olleet vain antavana osapuolena, vaan myös saavana. Näin luostari omalta osaltaan palkitsee kaiken työn, jota olette tehneet ja teette sen hyväksi. Konevitsa ry:tä tarvitaan tänäkin päivänä ja tulevaisuudessa".

HP: "Isä Esipaimen, mitä haluaisit lopuksi sanoa Konevitsa ry:n jäsenille ja ystäville?"

PN: "Haluan omasta puolestani kiittää kaikkia teitä, jotka näiden 20 vuoden aikana olette työtä tehneet ja apuanne antaneet. Suokoon Hyvä Jumala teille kaikille pyhittäjä Arseni Konevitsalaisen ja Jumalanäidin rukousten kautta terveyttä, voimia, intoa ja iloista mieltä tehdä edelleenkin työtä rakkaan Konevitsan luostarin hyväksi ja Jumalan kunniaksi!"

* * * * * * *

Omasta puolestani haluan sanoa, että yhteistyö silloisen arkkimandriitta Nazarin kanssa oli mutkatonta. Hän ei koskaan kysellyt luostariin tulijalta, kuuluiko tämä mihin kirkkoon vai kuuluiko mihinkään, tärkeintä oli noudattaa luostarin sisäisiä sääntöjä. Lisäksi piispa Nazarij suhtautui terveellä järjellä ajanlaskukysymykseen eikä lähtenyt seuraamaan vanhoillisten voimien ottamaa käytäntöä, ettei "uutta kalenteria" noudattavien suomalaisten kanssa saa olla tekemisissä. Tähänhän kaatui aikanaan nuorten yhteistyö Vanhan Valamon luostarin kanssa.

Myös Isä Esipaimenen välitön, valoisa, avomielinen, huumorintajuinen ja kiitollinen suhtautuminen kaikkiin luostariin tulijoihin oli omiaan luomaan hyvän yhteistyön ja ymmärtämisen hengen. Suurten vaikeuksienkin keskellä hänen iloisuutensa ja optimisminsa opetti meille, että kaikki asiat ratkeavat, jos ei tänään, niin huomenna. Vastaanotto oli aina sydämellinen ja lopussa hän muisti kiittää työstä. Tämä kaikki johti siihen, että suomalaiset tunsivat olevansa tervetulleita luostariin tekemään työtä tai käymään. Ilmapiiri oli todella avoin ja rakastava. Kaiken tämä siivittämänä suomalaiset kokivat luostarin omakseen ja olivat valmiit antamaan kaikkensa sen eteen. Vaikka tilanne on vuosien mittaan muuttunut, ovat uskolliset luostarin ystävät, saatuaan alkuvuosina tällaiset hyvät eväät, valmiit jatkamaan Konevitsan avustamista.

 

Helena Pavinskij
Mukana työssä vuodesta 1992
Konevitsa ry:n sihteeri 1994 - 2000
puheenjohtaja 2000 - 2008
tulkki tähän päivään asti


07.02.2024Näin voit maksaa jäsenmaksun 2024
06.02.2024Konevitsa ry jatkaa!
17.01.2024Suuri kysymys: Konevitsa ry tauolle tai lakkautetaan?
15.12.2023Vuosikokous ja 30-vuotismuistelot
06.04.2023Alttarievankeliumikirja vuodelta 1762
14.02.2023Kirsi Haarala Konevitsa ry:n puheenjohtajaksi 2023
14.02.2023Yhdistyksen jäsenmaksu 2023
02.02.2023750 000 kävijän rajan ylittyi
19.12.2022Jäsentiedote 2022 julkaistiin
01.12.2022Vuosikokous 11.2.2023 Kouvolassa
31.07.2022Heinäkuun 2022 kuvia luostarista
26.05.2022Pyhittäjä Arseni Konevitsalaisen praasniekka Keiteleellä
22.02.2022Kuulumisia vuosikokouksesta 2022
15.01.2022Ilmoittaudu vuosikokoukseen
06.01.2022Vuosikokous la 19.2.2022 klo 14 Heinäveden Valamon luostarissa
15.11.2021Konevitsa ry 30 v - juhlat ensi vuonna?
31.07.2021Presidentti Putin tarkastusmatkalla Konevitsan luostarissa
21.06.2021Isä Timo Tynkkynen jatkaa Konevitsa ry:n puheenjohtajana
28.05.2021Konevitsan luostari 30 vuotta
21.05.2021Vuosikokous kesäkuussa Lappeenrannassa
09.02.2021Vuosikokous hakee aikaansa koronaepidemian vuoksi
25.01.2021Kuin lyyrinen lyhytelokuva
21.12.2020Historiallisia kuvia Konevitsan luostarista
17.12.2020Jäsentiedote 2/2020 julkaistu ja postitettu
14.12.2020Museoviraston kokoelmissa vanhoja kuvia Konevitsan luostarista
23.10.2020Konevitsa ry:n pankkitili on muuttunut!
07.05.2020Jäsenmaksu on iloinen asia
06.05.2020Kesän toiminnot peruttu koronapandemian vuoksi
09.03.2020Kevään 2020 jäsentiedote
08.03.2020Konevitsa -kvartetin kevätkonsertit
15.02.2020Konevitsan kesää 2020
03.02.2020Isä Timo Tynkkynen Konevitsa ry:n puheenjohtajaksi
31.12.2019Kutsu vuosikokoukseen 1.2.2020 Helsinkiin
17.12.2019Kristus syntyy, kiittäkää!
16.12.2019Jouluinen lukupaketti
22.11.2019Konevitsa-kvartetin joulukiertue 2019
15.08.2019Kiitos kesän pyhiinvaeltajille ja talkoolaisille!
26.07.2019Kuvasatoa pyhiinvaellusmatkalta
25.07.2019Konevitsan luostarin rakennusprojekteista
13.07.2019Konevitsan luostarin igumeni Aleksandr sai arkkimandriitan arvon
01.07.2019Konevitsa-muistot talteen
28.06.2019Pyhittäjä Arsenin praasniekkaa
17.06.2019Kesäinen kuvatervehdys Konevitsan luostarin pääkirkosta
18.04.2019Vajaa kuukausi aikaa ilmoittautua pyhiinvaellukselle ja talkooleirille
05.03.2019Konevitsa-kvartetti kevätkiertueella
28.02.2019Jäsentiedote 1/2019 on ilmestynyt
04.02.2019Pyhittäjä Arseni kutsuu juhlaan ja talkoisiin
21.01.2019Vuosikokous kutsuu
14.01.2019Konevitsan joulua 2019
13.12.2018Jäsentiedote 2-3/2018 on ilmestynyt
29.11.2018Piispa Arseni Kuopion ja Karjalan hiippakunnan metropoliitaksi
22.11.2018Konevitsa-kvartetti joulukiertueella
20.11.2018Konevets-Tourin sivut ovat uudistuneet
17.11.2018Materiaalia jäsentiedotteeseen 2-3/2018?
08.08.2018Konevitsalaisen Jumalanäidin ikonin juhlan 21.-23.7.2018 kuvasatoa
02.07.2018Pyhittäjä Arsenin praasniekkaa ja Konevitsan luostarin 625-vuotisjuhlaa 24.-25.6.2018 Konevitsassa
23.06.2018Pyhittäjän juhlaa Keiteleellä, Kuopiossa ja Heinävedellä
25.03.2018Konevitsa-kvartetin kevätkiertue jatkuu huhti- ja toukokuussa
03.03.2018Jäsentiedote 1/2018 on ilmestynyt
24.02.2018Konevitsa-kvartetti kevätkiertueella
12.02.2018Kesän 2018 tapahtumia
24.01.2018Vuosikokous la 10.2. Helsingissä
13.12.2017Jäsentiedote 3/2017 värillisenä
30.09.2017Jäsentiedote 2/2017 värillisenä
26.08.2017YouTube-terveisiä Konevitsasta
04.08.2017Pyhiinvaelluksen Konevitsan Jumalanäidin ikonin juhlaan 21.-23.7.2017
02.07.2017Pyhittäjä Arseni Konevitsalaisen muistopäivä Konevitsassa
28.06.2017Arseni Konevitsalaisen muistopäivää Keiteleellä ja Kuopiossa
05.05.2017Konevitsa-kvartetin konsertteja toukokuussa
23.03.2017Konevitsa-kvartetti kevätkiertueella
06.03.2017Jäsentiedote 1/2017 värillisenä
12.02.2017Konevitsan kesää 2017
10.02.2017Konevitsa ennen ja nyt -kuvasarja
08.02.2017Venäjän kirkon hiippakunnat uutisoivat Konevitsa ry:n 25-vuotisjuhlaa
06.02.2017Konevitsa ry:n vuosikokous ja 25-vuotisjuhlaa 4.2.2017
21.01.2017Konevitsa ry:n vuosikokous la 4.2.2017
04.01.2017Konevitsa ry:n 25-vuotisjuhla lähestyy
08.12.2016Jäsentiedote 3/2016 värillisenä
27.11.2016Konevitsa-kvartetin jouluajan konsertit
30.10.2016Aika hankkia Konevitsa ry:n seinäkalenteri 2017
13.09.2016Jäsentiedote 2/2016 värillisenä
30.07.2016Poimittua kuvasatoa pyhiinvaellusmatkalta 2016
25.07.2016Yle: Putin yllätti suomalaiset pyhiinvaeltajat - ilmestyi jumalanpalvelukseen
04.07.2016Kesän 2016 kuvasatoa Konevitsan luostarista
01.06.2016Praasniekkakausi alkaa Keiteleeltä
17.05.2016Kuinka on vuoden 2016 jäsenmaksusi laita?
08.04.2016Nyt on aika ilmoittautua kesän talkooleirille!
26.03.2016Igumeni Aleksandr'in pääsiäistervehdys
07.03.2016Vuoden 2016 ensimmäinen jäsentiedote on julkaistu
01.03.2016Konevitsa-kvartetin paastonajan konsertit
14.02.2016Konevitsan kesää 2016
07.02.2016Anastasia Injushina Konevitsa ry:n hallitukseen
25.01.2016Kesän 2016 pyhiinvaellus ja talkooleiri
04.01.2016Vuosikokous helmikuussa Helsingissä
16.12.2015Jäsentiedote 3/2015 on julkaistu - värillisenä!
10.12.2015Konevitsa-kvartetin joulukonsertit
03.12.2015Vuoden 2015 jäsenmaksun ehtii vielä maksaa
30.11.2015Konevitsa ry:n seinäkalenteri 2016
18.11.2015Konevitsa ry mukana Helsingin joulumyyjäisissä
18.10.2015Konevitsa-kuviasi tarvitaan

Näytä lisää »