Luostarin lyhyt historia

Konevitsan luostarin eräitä vaiheita

Pyhittäjä Arseni Konevitsalainen perusti luostarin vuonna 1393. Venäjän ja Ruotsin välinen sota 1570-1595 autioitti luostarin. Vuonna 1610 ruotsalaiset sotajoukot hävittivät luostarin kokonaan. Pietari Suuri antoi käskyn vuonna 1718 jälleenrakentaa luostarin.

Nykyisen muodon luostari on saanut 1800-luvulla. Parhaimmillaan luostarissa oli noin 300 munkkia.

Venäjän vallankumouksen yhteydessä 1917 Suomi Itsenäistyi ja Tarton rauhansopimuksen mukaisesti Konevitsan luostari jäi Suomen alueelle. Konevitsan saarella luostari sijaitsi 12.3.1940 asti, jolloin veljestö joutui lähtemään evakkoon Keski-Suomeen.

Suomessa luostari sijaitsi ensin Kannonkoskella, mistä se muutti Keiteleen Hiekkaan. Siellä elämä jatkui vuoteen 1956, jolloin kahdeksan viimeistä Konevitsan munkkia liitettiin Uuden Valamon veljestöön.

Vuodesta 1940 vuoteen 1991, siis noin 50 vuotta, luostarisaari oli Neuvostoliiton armeijan hallussa salaisena sotilaallisena tukikohtana. Luostari ja jopa koko saari oli pyyhitty pois monilta Neuvostoliiton kartoilta.

Helmikuussa 1991 luostari palautettiin Venäjän Ortodoksiselle Kirkolle. Ensimmäiset munkit saapuivat saarelle 28.5.1991. Tuolloin alkoi luostarin jälleenrakentaminen.

Vuonna 1993 vietettiin luostarin 600-vuotisjuhlaa.

Veljestöä on 16 henkilöä. (13.9.2011)


Luostarin johtajia

  • Arkkimandriitta Nazarij, helmikuu 1991 - tammikuu 1999
  • Pappismunkki Mstislav, tammikuu 1999-heinäkuu 2001
  • Igumeni Isidor, heinäkuu 2001 – lokakuu 2007
  • Igumeni Aleksandr, lokakuu 2007 –



Podvorje (edustusto, kaupunkitalo)

Podvorjen tarkoitus on yleensä edustaa luostaria, auttaa käytännön hankkinnoissa ja koota pyhiinvaeltajia sekä järjestää heille matkoja. Erityisen tärkeitä podvorjet ovat saarilla sijaitseville luostareille.

Ennen vallankumousta Konevitsan luostarilla oli kaksi podvorjea Pietarissa. Ohtalla sijainneesta podvorjesta ei ole mitään jäljellä, Zagorodnyj prospektillä on jälleen toimiva edustusto.


Pietarin podvorje

Vuonna 1821 kaksi venäläistä kauppiasta lahjoittivat tonttinsa podvorjen rakentamista varten. Pian rakennettiin kaksi kivirakennusta. Kaksikerroksisessa talossa oli mm. kaksi kotikirkkoa. Kolmikerroksisessa talossa oli trapesa (ruokasali), hotelli ja munkkien keljat. (Tätä rakennusta ei ole saatu takaisin podvorjelle).

Podvorje toimi vuoteen 1919. Silloin itse luostari siirtyi itsenäisen Suomen alueelle, podvorjen kirkoista tuli seurakuntakirkkoja ja ne siirtyivät Pietarin hiippakunnalle.

On tiedossa, että kirjailija Dostojevskij, joka asui lähellä podvorjea, kävi usein sen kirkossa.

Vuonna 1922 Neuvostoliitossa hävitettiin kirkkoja ja vietiin kaikki niiden omistama irtain. Näin tapahtui podvorjenkin kirkoille.

Vuonna 1932 heinäkuussa podvorje suljettiin kokonaan. Sen rakennuksiin muutti Leningradin rakennusviraston eräs haara. Päätalo muutettiin pieniksi virastohuoneiksi, kirkot ja kupolit kokonaan tuhottiin, freskot kalkittiin ja kipsiset korkokuvat hakattiin pois.

Vuonna 1992 podvorjea anottiin Leningradin kaupungihallitukselta takaisin luostarille. Seuraavana vuonna päätös tehtiin luostarin hyväksi. Kuitenkin kesti vuoteen 1996 asti ennen kuin podvorjen kaksikerroksinen talo saatiin luostarille. Sitä alettiin heti remontoimaan. Tällä hetkellä alakerrassa on kirkko ja kirkollisten esineiden kauppa. Yläkerrasssa on pieni trapesa, podvorjen kanslia, pyhiinvaellusjaoston tilat ja luostarin johtajan pieni kelja hänen Pietarissa olonsa majapaikkana.

Podvorjessa toimitetaan joka päivä jumalanpalveluksia ja erilaisia kirkollisia toimituksia.

Podvorjen esimiehenä on pastori Igor Golunov (ei munkki), jonka apuna on yksi pappi, pastori Igor  Magnizkij (ei munkki) ja pappismunkki Varlaam sekä pieni kuoro, joka pääasiassa laulaa Znamenia-sävelmiä.

Podvorjen osoite on Zagorodnyj prospekt 7. Vieressä on metroasema "Vladimirskaja" ja "Dostojevskaja".